Ei se olekaan mikään outolintu
Maaliskuussa räystäät tippuu ja maisemaan on ilmestynyt uusi lintu. Varovasti se käy tinttien seurana ruokailemassa. Vaikka en tunnistanut sitä heti, uusi lintu ei ole outolintu, vaan viherpeippo. Lintukirjasta löytyi oikein hyvät tiedot ja kuvat. Olisin voinut sen tiedon etsiä netistäkin, mutta tykkään lukea oikeasta kirjasta ja selailla kuvia. Samalla tuli paljon muutakin tietoa ilman mainoksia ja muita uutisia. Kirjan kanssa pysyy helpommin aiheessa, vai mitä? Kirja oli nimeltään tietenkin Linnunruokkijan opas, Mauri Leivon kirjoittama opas lintujen ruokinnasta ja niiden käyttäytymisestä. Tämä kirja kuluu käsissä kyllä, jos lintuja meinaa ruokkia. Suosittelen, jos tykkäät lukea tietokirjoja. (Ei ole mainos, vaan oma kokemukseni kirjasta.)
Jos on aamulla tarkkana, ehtii nähdä myös mustarastaan. Se saapuikin tällä kertaa parin kanssa. Ehkäpä sillä oli mukana sen rouva, jolle uutta apajaa esitteli. Ne eivät paikalla kauaa viipyneet, ovat nopeita ruokailijoita.
Luultavasti nyt on nähty talven lintulajisaldo, ei kovin monipuolisesti tänä talvena ole tinttejä ollut. Ehkä joskus enemmän maalla voisi nähdä punatulkkujakin, niitä olen nähnyt mummolan lintulaudalla kauan kauan sitten. Ne taitavat viihtyä kuusten suojissa, ja niitähän ei täällä talon puutarhassa ja ympärillä juurikaan ole. Punatulkku taitaa olla rauhallisten ja suojaisten ympäristöjen lintu.
Nyt lämpötila on ollut plussan puolella maaliskuun aikana, ja lintulaudalla hiljaisempaa varmaan siitä syystä. Ehkä on jo pesähommien suunnittelu alkamassa, sisustamista ja sen semmoista ja reviirin kartoittamista ja kilpailijoiden karkoittamista. Ainakin merkkiäänet ja laulelointi on puiden ja pensaiden suojissa lisääntynyt, vilkasta pyrähtelyä ja kisaamista näyttää olevan entistä enemmän.
Tammikuussa oli sinistä
Huomasin, että joskus aiemmin olin kirjoittanut tammikuun tunnelmia ja lintujen hommista silloinkin.
Talvella nukun yleensä villasukat jalassa, mutta nyt ne olivat yön aikana rullautuneet jonnekin peiton alle. Lattia oli raikas varpaiden herättäjä. Nopeasti reinot jalkaan, kipaisu keittiöön ja pian aamukahvit tippumaan, vilkaisu lämpömittariin, -24 pakkasta. Ulkona alkoi jo päivä sinertää, oikeasti talvella näyttää aivan kuin päivä sinertäisi. Varjotkin ovat sinisiä hetken aikaa. Siitä sitten kahvimukin kanssa sohvannurkkaan olohuoneeseen vahtaamaan taivaanrantaa, kun aurinko sieltä punastutti pilvetöntä pakkastaivasta. Aivan ihanan kaunista on se. Sama aamurutiini on aina talvisunnuntaina.
Lisää kuorettomia auringonkukansiemeniä linnuille
Lintulauta nököttää huurteisena mansikkamaan vieressä, ehkä sinne joku tintti pyrähtää, jos pakkanen vähän hellittää. Auringonkukansiemenet siellä odottavat. Kuorettomat sopivat pakkaseen paremmin, kovan kuoren avaaminen veisi pikkulinnuilta turhaan energiaa. Linnut ovat löytäneet säännöllisesti paikalle, joten koko talven ajan täytyy huolehtia, että niille on ruokaa tarjolla. Kun lintujen talviruokinnan aloittaa, sitä ei saa lopettaa kesken kaiken, vaan täytyy jatkaa kevääseen, kunnes linnut löytävät tarpeeksi ruokaa keväisestä luonnosta.
Lintulauta on pieni mökki, niin kuin hirsimökin pienoismalli. Linnut ahkeroivat mökillä jo aamusta, pikkuhiljaa ne ilmestyvät kuusiaidan suojista ja pyrähtelevät nappaamaan siemeniä. Tuntuu samalta kuin nuotiotulen tuijottelu, jaksaa katsella vaikka kuinka kauan. No ainakin niin, että kahvi loppuu. Talitintin keltainen on vaan jotenkin ihmeellisen kirkas aamuauringossa, hyvä keltainen! Saman kuin saisi siveltimestä, ehkä se akvarelleista löytyisi, kun ahkerasti sekoittelisi sopivaa. Sinitiaisen sininen taas on vaikea nähdä kunnolla, sillä ne vasta nopeita pyrähtelijöitä ovatkin. Ajatuksiin piirtyy inspiraatiokuvia, ne kun saisi vielä siirrettyä paperille.
Miltä näyttää maaliskuussa, joko kesän kuviot siintää silmissä?