Huhtikuussa ei enää lunta

Vieläpä kerkeää huhtikuun puolella käydä täälläkin kirjoittamassa. Mitä talven jäljiltä paljastuu päästä ja pihasta, onko kevät uusi alku vai lumen alta paljastuvien unohtuneiden juttujen siivousta, ja onko niin, että ajatuksissa lyö tyhjää, vai kirkastaako aurinko näkymät?

Mansikkamaalla on harmaata ja rouskuvaa, vanhoja lehtiä vielä suojana, mutta hengissä on kaikki mättäät, talven jälkeen näyttää ihan tavalliselta. Ei toistaiseksi näy yllätyksiä, ellei pikkunarsisseja sellaisiksi voisi lukea. Niitä kun on jostain maan uumenista nyt putkahtanut esiin. Sitruunaperhonenkin on jo bongattu, kesän perhostili on siis avattu. Mehiläisiä ja muitakin pörräilijöitä on jo näkynyt, mutta niiden tunnistamista en varsinaisesti harrasta.

Talven lintusaldo on hauska. Lintulaudalla kävi vaikka ketä, mielestäni ihan kivasti eri tyyppejä, kun ruokintapaikka oli vasta ensimmäistä kertaa tarjolla. Mitä lintuja näimme?

• varis
• harakka
• talitiainen
• sinitiainen
• käpytikka
• mustarastas
• räkättirastas
• varpunen
• peippo
• viherpeippo
• punarinta

…ja jos joku muu kävi, se kävi salaa, ei voi tietää. Mutta ehkä pari on jäänyt tunnistamatta.

Tässä kahden kaupungin välillä seikkaillessa vuodenaikojen vaihtelu näkyy selkeästi. Etelämmässä on jo selvät hiirenkorvat, hyvin vihertää monet paikat ja narsissit ovat täydessä kukassa. 3–4 tuntia pohjoisempana on vielä harmaampaa ja vasta aavistuksia uudesta vihreästä tai kukkien avautumisesta aurinkoon päin.

Joskus kysytään, missä asut tai mikä on sun koti, mihin menet silloin kun menet kotiin? Tämän matkustelun aikana ajatus on muuttunut. Mitä koti oikeastaan tarkoittaa kenellekin, eri elämänvaiheissa, eri vuosina, kuukausina, päivinä, tunteina…eri ajankohtina koti voi olla kaksi maailmaa, tai kaksi kaupunkia, ne tasapainottavat toisiaan. Perspektiivi muuttuu, kontrastit korostuvat, ajatukset muotoutuvat ja se on hyvä niin. Koti voi olla monessa paikassa. Koti on siellä, missä on hyvä olla.